torstai 23. helmikuuta 2012

Jutun teossa

Toissa viikolla BG-fitin teon yhteydessä pojat antoivat lapun jossa oli yhteystiedot Ylen toimittajalle. Soittelin asiasta ja aihe tuntui niin kiinnostavalta ettei auttanut muu kuin lähteä mukaan jutun tekoon. Aiheeksi valittiin oikea extreme-laji, talvipyöräily Oulussa, enhän minä paljoa ajele mutta selitin mitä mieleen juolahti ja toimittaja keksi kysyä.
Aloitettiin jutun kuvaaminen tehtaan portilta, nopeasti jutustelua ja siitä päästiin ajelemaan kohti kotia. Suoraan ei tietenkään osaa ajaa kotiin vaan oli koukattava hieman kuvauksellisemmissa paikoissa Hietasaaressa ja torilla px:n kanssa ajelemassa. Eihän me koskaan osata ajaa suorinta reittiä mihinkään.
Torilla otettiin kuvaa varusteista, lähinnä valoista ja nastarenkaista. Vaatetuksesta ja kypärän käytöstä keskusteltiin myös. Hietasaaresta haettiin vain ajokuvaa, pätkä oli siihen hyvä kun lumivallia riitti ja autosta sai kuvattua sopivalta etäisyydelta pyöräilyä.
Kotiin tullessa oli kuvausryhmä odottelemassa meitä jo kaupan pihassa. Siirtyminen kotiportille ja siitä nopeasti kuvaa vielä kotiin tulosta ja analyysi pyöräteiden kunnosta. Piti kehua pyöräteiden kuntoa, tosin moitteita tuli risteyksissä olevista lumivalleista. Näkemäesteet haittaavat ajamista kun joutuu joka risteyksessä höristelemään ettei aja kenenkään päälle.
Yllättävän paljon siihen juttuun pitää materiaalia kuvata, taisi olla 70 minuuttia kuvattua aineistoa ja siitä leikataan noin kolmen minuutin juttu. Kuvaukset itsessään eivät jännittäneet, kuvausten jälkeen alkoi enemmän jännittämään se mitä sieltä sitten näytetään kaikelle kansalle. Päästiin samalla antamaan hieman media näkyvyyttä parille yhteistyökumppanille
Juttu olisi tarkoitus ajaa ulos maaliskuun 13. päivä. Kaikki silloin telkkarien ääreen 19:30 katsomaan Akuuttia Oulusta, taitaa olla samassa jutussa tuttuja reilukerhosta muutenkin näkösällä. Jos aika ei ole passeli niin eiköhän se jonkin aikaa näy sitten Yle arenalla interwebin kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti